Imago syntyy asiakkaan mielessä – Näin siihen voi vaikuttaa
Imago syntyy mielessä ja kokemusten perusteella. Jokainen mieli on uniikki, joten imagojakin on monenlaisia. Miten siihen voi vaikuttaa?
Se tarkoittaa havaintoa, joka on syntynyt vastaanottajan päässä yrityksestä. Imago tarkoittaa kokonaisvaltaista kokemusta, joka kuluttajalla on yrityksestä.
Brändi-imago sijaitsee kuluttajan mielessä. Kyllä, kuluttajan mielessä.
Voikin tuntua aika mahdottomalta vaikuttaa yrityksestä syntyvään maineeseen eli toisin sanoen imagoon, mutta onneksi ei tarvitse ryhtyä kallonkutistajaksi siihen pystyäkseen.
Yrityksen imago määräytyy kuluttajan kokemusten, mielleyhtymien ja tunteiden mukaisesti. Sen muodostumiseen vaikuttavat myös kuluttajan tausta ja ennakkotiedot.
Kuluttajan käytös ohjautuu näiden perusteella. Siksipä se ei ole ihan pikkujuttu. Tunnettu tosiasia on, että kuluttajat tekevät ostopäätöksiä tunteisiinsa perustuen.
Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että tuotteet voivat olla hyvin samankaltaisia keskenään, mutta kuluttajan mielessä syntynyt havainto vaikuttaa siihen, mihin tuotteeseen hän päätyy.
Yrityksen maine siis ohjaa kuluttajien ostokäyttäytymistä.
Kuvitellaampa hetki. Olet ostamassa uutta puhelinta, mihin merkkiin päädyt? Miksi? Mitä ajatuksia sinulle herää?
Haluat ostaa uudet kengät, mikä merkki tulee ensimmäisenä mieleesi? Minkälaisia ajatuksia sinulle herää?
Entä jos mietit jotain yritystä, josta olet saanut huonoja kokemuksia ja jota et koskaan enää halua käyttää, mitä tulee mieleesi?
Ihmisen ajatuksenjuoksu on ihmeellistä, mutta on kiistämätöntä, että ajatukset ja tunteet joita meillä on yrityksestä, vaikuttavat ostokäyttäytymiseen.
Useimmiten ihmiset ovat brändiuskollisia, jos brändi on kohdellut heitä hyvin. Se pätee brändilupauksesta asiakaspalveluun, viestintään sekä tuotteen laatuun. Kaikkien osa-alueiden täytyy olla sopusoinnussa.

Hyvä esimerkki suomalaisesta menestyneestä brändistä on Fazer. Fazerin sivuilla kerrotaan, että yrityksen arvoja ovat: Pohjoinen vapaus, Aidot suhteet ja Rohkea luovuus. Fazerin brändilupaus on Northern Magic. Made Real.
Yritys on toiminut Suomessa yli 130 vuotta, ja sen tuotteet kuten Fazerin Sininen ovat muodostuneet osaksi suomalaista identiteettiä.
Fazerin tuotteet koetaan laadukkaina ja luotettavina. Kuluttajat yhdistävät Fazerin nimeen positiivisia tunteita ja makumuistoja lapsuudesta asti.
Fazerin sininen väri, tyylikäs fontti ja pelkistetty mutta miellyttävä pakkausdesign luovat heti tunnistettavan ja vahvan brändi-ilmeen.
Fazerin hyvä maine luo siis lisäarvoa ostajalleen ja pitkäjänteinen brändityö on saavuttanut horjumattoman paikan Fazerille markkinoilla.
Hyvin suunniteltu ja johdettu brändi-identiteetti vaikuttaa kaikkeen brändityöhön.
Brändi-imago ja brändi-identiteetti ovat kuin saman asian kaksi puolta, identiteetti on yrityksen kuva itsestään ja imago on kuluttajan kuva yrityksestä.
Identiteetin johdonmukaisella viestinnällä voidaan pyrkiä vaikuttamaan kuluttajan mieleen syntyvään kuvaan. Sitä ei kannata jättää sattumanvaraisesti syntymään.
Tässä kymmenen vinkkiä, kuinka voit vaikuttaa yrityksesi imagoon:
Brändin maineeseen ja mielikuviin vaikuttaminen ei tapahdu kerralla, mutta johdonmukaisesti otetut askeleet oikeaan suuntaan muuttavat suunnan pikkuhiljaa.
Arvokkaan brändin luominen ja ylläpitäminen vaatii johdonmukaisuutta ja sinnikkyyttä.
Kaikki lähtee ytimestä – yrityksen identiteetistä ja kun sitä saadaan viestittyä oikein ja oikealle kohderyhmälle, mielikuvat muuttuvat.
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista:
Älä jää jumiin nykytilanteeseen, jos et ole tyytyväinen markkinointisi tuloksiin. Odottamalla menetät vain lisää rahaa. Ota yhteyttä niin kerromme, mistä homma kiikastaa.

Ota yhteyttä – joko aloitetaan?
"*" näyttää pakolliset kentät
Tätä sivustoa suojaa reCAPTCHA, ja Googlen Tietosuojakäytäntö ja Palveluehdot pätevät.