Brändin kirkastaminen tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Brändiä kirkastetaan, terävöitetään ja tarkennetaan, jotta se menestyisi paremmin. Kirkastaminen on strateginen prosessi, joka tulee tehdä huolella, jotta sillä saavutetaan tuloksia!
Kaikki lähtee kuitenkin yrityksen identiteetistä, jos se on epäselvä, jää asiakkaiden mieleenkin muodostuva kuva epäselväksi.
Brändin rakentaminen keskittyy identiteetin luomiseen ja muotoilemiseen – yleensä uudelle yritykselle, mutta brändin kirkastaminen on tarpeellista silloin, kun toimintaan kaivataan muutosta ja brändi on jo ollut olemassa pidemmän aikaa.
Ajan myötä brändi voi hämärtyä – viestit hajautuvat, visuaalinen ilme vanhenee tai kohderyhmä muuttuu.
Tällöin tarvitaan brändin kirkastamista, selkeytystä ja terävöitystä. Paluuta siihen, miksi brändi on olemassa ja mitä sillä halutaan saavuttaa.
Brändin kirkastaminen ei tarkoita täydellistä uudelleenbrändäystä. Sen sijaan se on strateginen prosessi, jossa nykyinen brändi hiotaan selkeämmäksi.
Se on kuin kynän teroittaminen: kynä teroitetaan, jotta sen jälki olisi näkyvämpää ja selkeämpää. Itse kynä ei vaihdu, mutta terä teroitetaan ja tärkeät asiat tuodaan näkyvämmäksi.
Milloin brändin kirkastaminen on tarpeellista?
Brändin kirkastamiselle voi olla monia syitä. Kirkastaminen on hyvä tehdä, jos toiminta on tahmeaa ja terävyys on hukassa. Tekemällä vain ”jotain” tai ”sinne päin” tuhlataan vain energiaa ja resursseja.
Usein peruasioiden äärelle palaaminen tuo uutta inspiraatiota ja tehokkuutta toimintaan. Toimintatavat, jotka eivät toimi, on hyvä siivota pois ajoissa.
Tunnistamalla merkit ajoissa voidaan estää suuremmat imagoon tai liiketoimintaan liittyvät haasteet.
Kasvu tai muutos: Yritys on kasvanut, muuttanut suuntaa tai laajentanut palveluitaan. Vanhat toimintatavat eivät toimi ja niillä ei saavuteta enää samanlaisia tuloksia.
Kilpailu kiristyy: Markkinoille tulee uusia toimijoita, jotka viestivät selkeämmin tai houkuttelevammin. Tällöin on tarpeellista selkeyttää omaakin viestintää ja brändiä.
Asiakkaat eivät ymmärrä arvolupausta: Brändin viestintä ei resonoi tai jää epäselväksi. Asiakasymmärrys on kaiken brändiviestinnän A ja O. Asiakkaita tulee kuunnella ja ymmärtää.
Sisäinen epätietoisuus: Työntekijät eivät tiedä, mitä brändi edustaa, jolloin viestintä hajautuu. Brändin peruspilari on se, että brändi säilyy yhdenmukaisena, ja siinä on työntekijöillä äärimmäisen tärkeä rooli.
Visuaalinen ilme on vanhentunut: Graafinen tyyli ei enää vastaa yrityksen identiteettiä tai herätä luottamusta. Ilmeen päivittäminen tulee kuitenkin tehdä huolella ja asiakkaita kuunnellen.
Brändin kirkastamisen vaiheet
Brändin kirkastaminen ei ole vain ulkoisen ilmeen uudistamista, vaan se lähtee liikkeelle syvältä ytimestä: yrityksen tarkoituksesta ja arvoista.
1. Nykytilan analyysi
Prosessi aloitetaan analysoimalla nykyinen brändi ja sen tilanne. Tähän sisältyy muun muassa:
Brändin visuaalinen ja kielellinen ilme
Brändi-identiteetin tarkastelu
Asiakkaiden kokemukset
Kohderyhmän mielikuvat ja tarpeet
Analyysi voi sisältää asiakaskyselyitä, haastatteluja, kilpailijakartoitusta ja brändityöpajoja.
2. Ydinsanoman kirkastaminen
Brändin ydin on sen arvolupaus – mitä asiakas saa, miksi yritys on olemassa ja miten se eroaa muista. Tärkeimmät kysymykset ovat:
Mikä on brändin tarkoitus?
Kenelle se on suunnattu?
Mitä ongelmaa se ratkaisee?
Miksi asiakkaan kannattaa valita juuri tämä yritys?
Tavoitteena on muotoilla selkeä ja ytimekäs viesti, joka kiteyttää brändin olemuksen.
3. Visuaalisen ja kielellisen ilmeen päivittäminen
Kirkastettu brändi näkyy myös ulospäin. Tässä vaiheessa tarkastellaan ja määritellään:
Logo ja värimaailma
Typografia
Kuvamaailma
Viestinnän sävy
Muutos voi olla hienovarainen tai näkyvämpi, mutta sen on tuettava brändin ydintä ja puhuttava kohdeyleisölle oikealla tavalla.
4. Brändikäsikirja ja jalkauttaminen
Brändin kirkastamisen tulokset kirjataan brändikäsikirjaan, jossa määritellään visuaaliset ja kielelliset linjaukset, arvot, brändin ääni ja toimintatavat.
Käsikirja toimii koko organisaation työkaluna. Se voidaan tehdä myös brändin rakentamisen aikana, mutta jos sitä ei vielä ole, kirkastamisen aikana se on hyvä tehdä. Jos käsikirja on olemassa jo entuudestaan, se päivitetään.
Brändin jalkauttaminen sisältää koulutuksia, sisäistä viestintää ja konkreettisia päivityksiä esimerkiksi verkkosivuille, markkinointimateriaaleihin ja asiakaspolkuun.
Brändin kirkastaminen on kurkkaus yrityksen ytimeen
Brändin kirkastaminen ei ole pikaratkaisu, vaan strateginen ja suunnitelmallinen prosessi. Se vaatii rehellistä itsetutkiskelua, asiakasymmärrystä ja rohkeutta tehdä valintoja.
Myös sisäisen viestinnän tulee olla kunnossa, työntekijöiden täytyy ymmärtää, mihin yritys on menossa, mitä se edustaa ja millaista asiakaskokemusta se haluaa tarjota.
Lopputuloksena on selkeä, johdonmukainen ja vaikuttava brändi, joka erottuu kilpailijoista ja puhuttelee oikeaa yleisöä.
Brändin kirkastaminen antaa avaimet yrityksen brändin aseman vahvistamiseen, toiminnan selkeyttämiseen sekä asiakasuskollisuuden lisäämiseen. Brändin kirkastaminen on siis tärkeä ja tarpeellinen investointi!
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista:
Selina Kuure on inspiroitunut brändien merkityksellisyydestä. Hänen intohimonsa on auttaa organisaatioita löytämään ja sanoittamaan oma ytimensä – sen, mikä tekee niistä merkityksellisiä.
Älä jää jumiin nykytilanteeseen, jos et ole tyytyväinen markkinointisi tuloksiin. Odottamalla menetät vain lisää rahaa. Ota yhteyttä niin kerromme, mistä homma kiikastaa.