Käyttäjätutkimus kehittämisen tueksi – Näin hyödynnät
Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelu ei voi perustua pelkkään intuitioon tai oletuksiin. Jotta voidaan kehittää käyttäjille aidosti hyödyllisiä ja helppokäyttöisiä ratkaisuja, tarvitaan syvällistä ymmärrystä heidän tarpeistaan, toiveistaan ja haasteistaan. Tähän tarkoitukseen käyttäjätutkimus on tärkeä työväline.
Käyttäjätutkimus on prosessi, jonka tavoitteena on kerätä ja analysoida tietoa todellisten käyttäjien toiminnasta, tarpeista ja kokemuksista.
Tavoitteena on ymmärtää, miksi käyttäjät toimivat tietyllä tavalla ja miten heidän käyttäytymisensä vaikuttaa tuotteen tai palvelun käyttöön.
Käyttäjätestausta voidaan toteuttaa eri vaiheissa tuotekehitysprosessia – alusta loppuun. Tutkimusta tehdään usein jo ennen kuin ensimmäistäkään prototyyppiä on olemassa.
Tällöin voidaan esimerkiksi selvittää, mitä ongelmia tai tarpeita käyttäjillä ylipäätään on, ja mihin suunnittelun tulisi keskittyä.
Käyttäjätutkimusmenetelmät
Käyttäjätutkimusmenetelmät vaihtelevat sen mukaan, mitä halutaan tutkia, millaisessa kehitysvaiheessa ollaan ja kuinka syvällistä tietoa tarvitaan.
Menetelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen pääkategoriaan: määrällisiin ja laadullisiin. Nielsen Norman Group on koonnut artikkeliinsa eri menetelmät ja sieltä voit löytää vinkkejä oikean metodin valintaan.
Määrälliset menetelmät, kuten kyselyt ja verkkoseuranta, tuottavat numeerista tietoa käyttäjien toiminnasta.
Ne vastaavat kysymyksiin kuten ”kuinka moni käyttäjä klikkasi tätä nappia” tai ”kuinka kauan käyttäjä viipyi sivulla”.
Laadullinen käyttäjätutkimus puolestaan keskittyy ymmärtämään syitä ja motiiveja käyttäjien toiminnan taustalla.
Laadullisia tutkimusmenetelmiä ovat esimerkiksi:
Henkilöhaastattelut – yksilölliset keskustelut, joissa käyttäjät kertovat kokemuksistaan ja tarpeistaan.
Havainnointi – käyttäjien toiminnan seuraaminen luonnollisessa ympäristössä.
Käyttäjäpäiväkirjat – käyttäjät kirjaavat itse ylös kokemuksiaan ja havaintojaan sovitun ajanjakson aikana.
Kontekstuaaliset tutkimukset – tutkija vierailee käyttäjän luona ja tarkkailee käyttötilannetta osana arkea.
Laadullinen käyttäjätestaus on erityisen arvokasta silloin, kun halutaan ymmärtää käyttäjien arkea ja syvällisiä tarpeita, joita ei ehkä osata kyselyssä ilmaista suoraan.
Käytettävyystestaus on osa käyttäjätutkimusta
Käytettävyystestaus tai toisin sanoen käytettävyystutkimus on osa käyttäjätutkimusta. Se on yksi konkreettisimmista ja käytännönläheisimmistä muodoista.
Siinä ideana on testata tuotetta tai palvelua oikeilla käyttäjillä. Sivusto tai sovellus voi olla vasta suunnitteilla, kehittämisvaiheessa tai valmis, testaamisesta on aina hyötyä.
Aidon käyttäjän testaaminen antaa arvokasta tietoa mitä käyttäjät todellisesti sivustolla kokevat.
Tavoitteena on tunnistaa käytettävyyteen liittyviä ongelmia ja parantaa käyttökokemusta..
Käytettävyystestaus voi olla muodoltaan hyvin monimuotoista. Jotta testaus on tavoittellista ja hyödyllistä, testaus suunnitellaan huolellisesti.
Asiantuntija ymmärtää käytettävyyden periaatteita, joiden pohjalta hän tutkii sivustosi ja etsii sopivia tutkimuskohteita.
Se voi esimerkiksi tarkoittaa, että käyttäjälle annetaan tehtävä, kuten ”etsi yhteystiedot”, ja katsotaan, miten hän sen suorittaa. Testit voidaan toteuttaa kasvokkain tai etänä.
Käytettävyystestauksen tavoitteena on tunnistaa ne kohdat,joissa käyttäjä kokee haasteita – jotta ne voidaan korjata ja parantaa kokonaisvaltaista käyttökokemusta.
Mitä hyötyä käytettävyystestauksesta on?
Asiakasymmärryksen lisääminen ja käytön sujuvoittaminen
Piilossa olevien käytettävyysongelmien havaitseminen ja ratkaiseminen
Resurssien kohdistaminen, virheiden havaitseminen kohdistaa toimenpiteet tehokkaasti
Kehitystiimin oletusten haastaminen todellisilla havainnoilla, eli käyttäjäystävällisyyden aito lisääminen
Se lisää sivustosi luotettavuutta ja konversioita, koska asiakkaat kykenevät navigoimaan sivustollasi helposti
Käyttäjätutkimuksen ja käytettävyystestauksen yhdistäminen
Parhaat tulokset saavutetaan, kun käyttäjätutkimus ja käytettävyystestaus kulkevat käsi kädessä.
Tutkimus tarjoaa syvällistä ymmärrystä käyttäjistä ja heidän kontekstistaan, kun taas testaus varmistaa, että ratkaisut todella toimivat käytännössä.
Esimerkiksi tuotekehityksen alkuvaiheessa voidaan tehdä laadullista käyttäjätutkimusta, kuten haastatteluja tai kenttätutkimuksia, jotta ymmärretään, millaisia ongelmia käyttäjät kohtaavat.
Kun tuote on suunniteltu, sitä testataan käytettävyystutkimuksen keinoin, ja saatu palaute ohjaa edelleen kehitystä.
Tutki, niin tiedät
Käyttäjätutkimus ja käytettävyystutkimus ovat välttämättömiä vaiheita käyttäjälähtöisessä tuotekehityksessä.
Ne auttavat varmistamaan, että palvelut vastaavat todellisiin tarpeisiin ja että niitä on miellyttävä käyttää.
Erityisesti laadullinen käyttäjätutkimus tarjoaa arvokasta syvällistä ymmärrystä, jonka avulla asiakkaita ymmärretään paremmin ja mahdolliset esteet voidaan poistaa.
Käyttettävyystestaus on merkityksellinen, koska se parantaa nimenomaan asiakkaan kokemusta. Sen avulla asiakkaat eivät kaikkoa sivuiltasi heti kättelyssä.
Kun kehitystiimit panostavat oikeisiin käyttäjätutkimusmenetelmiin ja ottavat käyttäjät mukaan suunnitteluprosessiin alusta asti, lopputuloksena syntyy parempia, toimivampia ja käyttäjälähtöisempiä digitaalisia ratkaisuja.
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista:
Selina Kuure on inspiroitunut brändien merkityksellisyydestä. Hänen intohimonsa on auttaa organisaatioita löytämään ja sanoittamaan oma ytimensä – sen, mikä tekee niistä merkityksellisiä.
Älä jää jumiin nykytilanteeseen, jos et ole tyytyväinen markkinointisi tuloksiin. Odottamalla menetät vain lisää rahaa. Ota yhteyttä niin kerromme, mistä homma kiikastaa.