Performance Max -mainonta on tehokasta erityisesti isoille verkkokaupoille
Performance Max on oikea mainoskanava yrityksellesi, jos myytäviä tuotteita on niin paljon, että mainonnan manuaalinen hallinta on liian aikaa vievää. Pmax ei kuitenkaan sovi ihan kaikkiin tilanteisiin, joten tarkastelemme asiaa mielellämme yhdessä kanssasi!
Performance Max verkkokauppojen myynnin tehostajana
Performance Max ja Shopping tarjoavat verkkokaupan mainontaan osin samankaltaisia mahdollisuuksia, mutta Shoppingin optimointi on Pmaxia tarkemmin asiantuntijan sormissa. Etsitkö sinä tekoälypohjaista tehokanavaa vai tarkemmin optimoitavaa mainosmuotoa?
Pienemmille, joitakin kymmeniä tai satoja tuotteita sisältäville verkkokaupoille me suosittelemme Googlen verkostosta ensisijaisesti hakusanamainontaa ja Shopping-mainontaa.
Kuitenkin silloin, kun kyseessä on suurempi verkkokauppa, kaivamme esiin varsin kustannustehokkaaksi osoittautuneen Performance Maxin ja saattelemme sen metsästämään tuloksia Google Adsin sekä Microsoft Adsin rinnalla!
sitä käytetään ison verkkokaupan mainontaan, ja mainostettavia tuotteita on satoja, tuhansia tai kymmeniä tuhansia.
verkkokauppa kerryttää mukavasti konversiodataa, joka auttaa tekoälyä optimoimaan mainontaa oikeaan suuntaan.
sitä hyödynnetään rinnakkain perinteisen Google-hakusanamainonnan kanssa, jonka optimointi ja hallinta on paljon Performance Max -mainontaa tarkempaa.
P-Max ei ole parhaimmillaan palveluliiketoiminnan mainonnassa
Performance Max -mainonta on tekoälypohjaisuudessaan ja automaattisuudessaan erittäin tehokas, mutta myös haasteellinen hallittava – lähinnä siksi, että se ei oikein ole hallittavissa.
Palveluliiketoimintaa tekeville asiakkaillemme suosittelemmekin Googlen mainosmuodoista yleensä hakusanamainontaasekä Displaytätai Demand Geniä. Näissä optimoinnin ja budjetoinnin valinnat ovat P-Maxia tarkemmin asiantuntijan hyppysissä, ja asiantuntijoillamme on kivenkova osaaminen siihen, miten kanavat saadaan tuottamaan parhaiten.
Odotatko markkinoinnilta tuloksia mieluiten heti vai riittääkö loivempikin kasvukäyrä, kunhan se osoittaa yläoikeaan? Meiltä löydät asiantuntijan, jonka osaaminen tuo kaipaamiasi tuloksia.
Esimerkkejä onnistumisistamme B2C- ja B2B-markkinointitoimistona – haluatko, että sinun yrityksesi on seuraava menestystarina?
Kotine Oy
Arctic Nexus on tehnyt digimarkkinointia yrityksellemme nyt reilun kahden vuoden ajan. Olemme olleet vaikuttuneita tavasta tehdä jokainen yksityiskohta erinomaisella laadulla.
Yrityksemme on saanut näkyvyyttä reippaasti lisää ja tarjouspyyntöjä tulee selkeästi aiempaa enemmän.
On erittäin helppo antaa Arctic Nexukselle iso suositus.
Ammattitaitoinen tekeminen näyttäytyy yrityksemme näkyvyydessä, kysynnässä ja sitä kautta liikevaihdossa. Yhteistyömme alkamisen jälkeen yrityksellämme menee paremmin kuin koskaan aiemmin ja Arctic Nexuksen tekemisellä on siihen suuri vaikutus. Asiakas ja sen liiketoiminta huomioidaan jatkuvasti kokonaisvaltaisesti eikä hommat jää ikinä puolitiehen.
Suosittelen Arctic Nexusta, kun haluat itsellesi varmasti yhden Suomen parhaista ja ammattitaitoisimmista tekijöistä.
Yhteistyö käynnistyi sujuvasti, kun Alakurtti nappasi kiinni Dive Palveluplus Oy:n tavoitteista ja toiveista muutaman ensimmäisen palaverin aikana ja lähti viemään kehitystoimenpiteitä käytäntöön Google Adsin ja Microsoft Adsin kautta. Pian työpöydälle nostettiin myös sivuston hakukoneoptimointiin ja konversio-optimointiin liittyviä toimenpiteitä.
Suosittelen Arctic Nexusta digimarkkinoinnin kumppaniksi myös muille, sillä oman kokemukseni mukaan yhteistyö Janin kanssa on ollut mutkatonta ja joustavaa, sekä selvästi työarkea helpottavaa. Koen, että tässä yhteistyössä jokainen saa keskittyä siihen, missä on oikeasti hyvä, tiivistää Kaukoranta.
Katja Kaukoranta, Johtaja, asiakassuhteet ja markkinointi at Dive Palveluplus Oy
Arctic Nexuksen kanssa yhteistyötä digimarkkinoinnin saralla on tehty jo useita vuosia. Palvelu on erittäin avointa ja tavoitteellista, olemme erittäin tyytyväisiä saatuihin tuloksiin.
Hakusanamainonta on kaikkein tehokkain tapa tarttua ostovalmiiseen asiakkaaseen, kun hän on etsimässä ratkaisua ongelmaansa. Hakusanamainonta onnistuu sekä Googlessa että Bingissä!
Display-mainonta tuo parhaan vastineen rahoillesi uudelleenmarkkinoinnilla, kun ohjaat yrityksestäsi kiinnostuneet ihmiset takaisin sivustollesi tarjouspyynnön tai oston pariin.
Jos on olemassa laadukasta videomateriaalia, ei sitä kannata piilottaa ainoastaan omalle sivustollesi. YouTubea voit kokeilla sekä uudelleenmarkkinointiin että bränditunnettuuden kasvattamiseen!
Shopping-mainonta on ehdoton mainosmuoto verkkokauppiaalle. Mitä paremmat tuotetiedot verkkokaupastasi löytyy, sitä paremmin myös shopping-mainontasi toimii!
Monipuolinen Demand Gen luo kasvua lisäämällä brändisi tunnettuutta, pitämällä sinut kohderyhmäsi mielessä ja palauttamalla harhautuneet asiakkaasi takaisin ostopolulle.
Hakukoneoptimoinnin tavoitteena on nostaa yrityksesi sivut hakutulosten kärkeen ilman maksettua mainontaa. Hyvin tehty SEO tuo kävijöitä sivustollesi useiden vuosien ajan.
Sovellusmainonta on oikea mainosmuoto silloin, jos yritykselläsi on sovellus, jolle haluat lisää lataajia. Nämä mainokset näkyvät suoraan sovelluskaupassa.
Miksi valita Arctic Nexus digimarkkinoinnin kumppaniksi?
Aidosti tuloshakuinen yhteistyö
Asiakkaidemme menestys on asiantuntijoidemme aito ajuri. Työskentelemme kanssasi samalla puolella ja teemme ihan oikeasti parhaamme, jotta yrityksesi pääsisi sille asetettuihin tavoitteisiin.
Sujuvin yhteistyön malli
Teemme töitä markkinointisi eri osa-alueiden ja mainoskanavien parissa joustavasti sen mukaan, mikä milloinkin on järkevintä. Sinä voit työskennellä yhdessä kanssamme vaikka joka viikko – tai halutessasi vain 15 minuuttia kerran kuukaudessa. Ota yhteyttä, niin katsotaan mistä meidän kannattaa aloittaa!
Joustavuus
Jotta yhteinen työskentelymme olisi mahdollisimman toimivaa, me huomioimme toimialasi tyypilliset kausivaihtelut tai yrityksesi erityiset kampanjajaksot myös omissa resursseissamme.
Toimiala- ja yritystuntemus
Asiantuntijoillemme kertyy vuosittain reilusti yli 100 tuntia työskentelyä yhden asiakkaan markkinoinnin parissa. Näin tiivis yhteistyö syventää toimiala- ja yritysosaamisen poikkeuksellisiin mittasuhteisiin, joita ilman asiakkaamme ei eivät enää halua pärjätä.
Fokus
Me palvelemme sinua joustavasti niillä digimarkkinoinnin osa-alueilla, joissa asiantuntijuutemme on aidosti vahvaa, eli hakukonemarkkinoinnissa, somemarkkinoinnissa, konversio-optimoinnissa, web-analytiikassa sekä näihin liittyvissä koulutuksissa. Muihin digimarkkinoinnin tarpeisiisi suosittelemme mielellämme luotettavia ja taitavia yhteistyökumppaneitamme.
90% käyttäjistä poistuu sivustolta mikäli sen käytettävyys on huono. Käytettävyystutkimus varmistaa, että sivustosi on sujuva ja helppokäyttöinen käyttäjille.
Tutustu tekoälyn haittoihin ja huonoihin puoliin käytännön näkökulmasta. Opit, miten voit ottaa hyödyn irti tekoälystä, mutta hallita siihen liittyviä riskejä.
Älä jää jumiin nykytilanteeseen, jos et ole tyytyväinen markkinointisi tuloksiin. Odottamalla menetät vain lisää rahaa. Ota yhteyttä niin kerromme, mistä homma kiikastaa.